Uutiset

Syksy saapuu

29 Aug 2010
Nyt onkin sitten syksy saapunut, vettä satelee ja lehdet kellastuvat.

Elokuu meni työn tohinassa ja latailen uusia kuvia piakkoin galleriaan. Sain kutsun Kerkkoon kulttuuriviikoille ja siellä Tukkilan tilalla juttelin kyläläisten ja vastailin kunnostamis kysymyksiin. Yleisöä oli mukavasti ja kaunis elokuinen ilta meni nopsasti siellä.
 Työn alla metallinen peltitarjotin 1800 luvulta, 20-luvun peililipasto ja empiretyylinen sivupöytä.
Kirjoittanut: vetri

Heinäkuun helteet

14 Jul 2010
Hellettä on jaksanut pitää nyt parisen viikkoa..
Verstaalla lämpötila kohosi tänään 30 asteeseen ja pian rupeaa työtahti hidastumaan.. Heinäkuun lopun olen verstaalla vain satunnaisesti ja minut tavoittaa parhaiten sähköpostilla.
Billnäsin antiikkimarkkinat sujuivat helteen merkeissä ja oli kaikin puolin mukava kokemus.
 Ihmiset uskalsivat tulla jopa kyselemään ja juttelemaan.
Lisäsin kuvagalleriaan kuvia messuilta.
Parasta messuissa olivat muut näytteilleasettelijat, huumori ja yhteishenki kukkivat!
 Kiitos siis kaikille: yleisölle, että kanssa näytteilleasettajille!
Kirjoittanut: vetri

Antiikkimarkkinat lähestyy

04 Jul 2010
Antiikkimarkkinat lähestyvät ja ovat siis jo ensi viikolla. Keskiviikkona 7 pvä on tarkoitus pystyttää osasto Billnäsiin eli olemme paikalla verstaalla vain maanantaina ja tiistaina. Verstaallakin on ollut kivan lämmintä eli parhaimmillaan 27 astetta.. huh huh.
Tervetuloa katsomaan osastollemme mitä olemme ottaneet mukaan ja tulkaa juttelemaan ja kyselemään, vastaamme mielellämme kysymyksiinne.

Lisäsin galleriaan kuvia funkkis yöpöydistä, joihin vaihdoimme väritystä sekä vanhasta talonpoikaisesta levitettävästä puusohvasta. Työn alla tällä hetkellä mmssa. shakkipöytä, empiretyylinen pöytä ja pesukomuutti.

Toivottavasti nähdään Billnäsissä!
Kirjoittanut: vetri

kesäkuuta jo vietellään

04 Jun 2010
Eli kesä on virallisesti täällä..

Töitä on niin paljon paiskittu, että pieni kesäflunssakin iski..
Lisäilin kuvia ompelupöydästä, joka oli erikoista mallia ja 1800 puolelta. Ompelupöytä oli sekä puukorjauksien että pinnan ehostusta vailla. Työn alla oli myös mahonkiootrattu peilikaappi, johon tehtiin puu-ja pintakorjauksia. Peili oli harmaantunut ajan saatossa, johon tehtiin uusi hopeointi.
Lisäilin aiemmin jo biedermeierkalustosta, joka tehtiin pari vuotta sitten mutta kuvat löytyivät nyt vasta arkiston kätköistä. Biedermeier kalustoon tehtiin koko remppa eli verhoilu ja pinnat tehtiin ihan alusta asti uusiksi. Pintaan tuli ranskalainen puleeraus.
Kesä on jo alullaan ja enää noin kuukausi kun tavataan toivottavasti Billnäsin antiikkimessuilla..
Kirjoittanut: vetri

Billnäsin antiikkimarkkinoilla 8.-11.7. 2010

05 May 2010
Kutsu kävi Billnäsin antiikkimarkkinoille ja sinne suunnataan heinäkuussa Verhoomo Marin kanssa.
Antiikkimarkkinat pidetään nyt 20. kertaa ja tapahtumapaikkana on Raaseporissa lähellä Karjaata Billnäsin ruukkimiljöö. Suosittelen kaikille kesäautoilu reissuksi, kauniita maisemia ja rakennuksia.
Tarkoituksena on ottaa mukaan muutamia kiinnostavia töitä, joita teen näytösluontoisesti paikan päällä. Vastailen kysymyksiin parhaani mukaan ja saa muutenkin tulla juttelemaan.

Billnäsin antiikkimarkkinat
Kirjoittanut: vetri

Iloista toukokuuta

02 May 2010
Vappu tuli ja meni, nyt ollaan jo toukokuun puolella..

Borgåbladetissa oli reilu viikko sitten juttua meidän verstaasta, mutta valitettavasti ei ainakaan vielä löydy sähköisessä muodossa.. voisin kokeilla onnistuisiko skannerin käyttö minulta..

No joka tapauksessa lisäilin kuvia billnäsin kirjoituspöydän tuolista, joka oli kaivettu vintiltä turvaan. Tuoli oli kärsinyt aikamoisesti ja kaipasikin kovasti puukorjauksia sekä uuden pintakäsittelyn.. Lisäsin kuvia myös chippendale kalustosta ja myöhäisjugend tuolista, jossa oli kamalan ruma petsilakka. Jugend tuolista poistettiin kaikki vanha pintakäsittely ja petsattiin vesipetsillä ja lakattiin sellakalla..

Töitä valmistunee toukokuussa jonkinverran ja muutenkin tuntuu olevan melkoinen kiire verstaalla. Eli kevään ja kesän juhliin tehdään kaksin käsin huonekaluja valmiiksi.
Kirjoittanut: vetri

Hyvää pääsiäistä!

04 Apr 2010
Hyvää pääsiäistä, kevät on täällä vaikka hieman harmaana..
 Lisäsin kuvagalleriaan kuvia helsinkiläisestä jugendsohvasta, joka oli unohtunut vuosiksi vintille. Lisäsin myös kuvia tuoleista, jotka löytyivät roskalavalta ja myöhäisempire/biedermeier tuoleista jota ovat kulkeneet suvussa 1830-luvulta asti.
Borgåbladetissa ilmestyy juttu meistä muutaman viikon sisällä, josta laitan linkin heti jos semmoinen löytyy. Kesällä tapahtuu kivoja asioita, mutta niistä sitten lähemmin kun asiat varmistuvat..
Kirjoittanut: vetri

Ihana aurinkoinen maaliskuu

15 Mar 2010
Kiirettä pitää ja aurinko paistaa ulkona houkuttelevasti.

Lisäsin kuvia galleriaan vahatuista tervaleppätuoleista, mahonkisesta kukkapöydästä ja antiikkisesta peltitarjottimesta. Tervaleppä tuolit tulivat vahaus huoltoon edellisestä kerrasta kun oli kulunut 17 vuotta. Mahonkinen kukkapöytä oli liimattu väärällä liimalla vinoon, sen oikaisemiseksi jouduttiinkin tkemään hieman töitä. Peltinen tarjotin oli kärsinyt ajan saatossa kuumuudesta ja kosteudesta ja nyt se puhdistettiin ja koristekuviot täydennettiin pronssimaalilla.
Työn alla on mahonkiootrattu peilikaappi, ootrattu ompelupöytä ja billnäsin kirjoituspöydän tuoli. Empiretuoleista lisään galleriaan hetimiten kuvia, kunhan kangas saadaan viritettyä paikoilleen.
Kirjoittanut: vetri

Tammikuu mennä hurahti

31 Jan 2010
Tammikuu on ollut todella kylmä ja nyt onkin lauhtunut ja lunta on tullut kaksi päivää putkeen..
Tammikuussa onkin hihat ollut käärittynä ylös ja nyt lisäilin kuvia uusrenessanssi eli ns. tirolaisista tuoleista joihin tuli tammiootraus, uusrenessanssi metsästysaiheisesta kaapista, joka oli kotoisin todennäköisesti keski-euroopasta. Ajan saatossa koristeaiheet olivat haalistuneet ja ne paikkamaalattiin ja oli kaapissa puukorjauksiakin.
Näiden lisäksi työn alla oli kaksi sohvaa. Toinen oli uusrokokoo sohva 1800 luvulta, joka oli pintakäsittelyltään ja puuosiltaan todella kehnossa kunnossa. Toinen sohva oli myöhäisempiretyylinen ja korjattavaa oli mahonkiviilupaikkoja sekä pintakäsittely oli väärä. Sohvaan tehtiin perinteinen ranskalainen puleeraus ja sohvasta tulikn oikein komea..

Tyän alla on jugend sohva, joka oli unohdettu vintille sadeveden alle sekä todella kaunis musta tarjotin, johon tulee koristemaalauksien paikkamaalausta. Tarjotin on todella kaunis ja sitä on kiva tehdäkin..
Kirjoittanut: vetri

Viimeisiä päiviä viedään

27 Dec 2009
Tämän vuoden viimeiset päivät ovat käsillä.
Iloisia uutisia vielä ennen vuoden vaihdetta on se, että minut hyväksyttiin Restaurointikiltaan.

http://www.restaurointi.net/

restaurointikillan jäsen

Lisäsin uusia kuvia mmssa myöhäisempire/ biedermeiertuoleista, jotka olivat todella kauniit vaikka olivatkin hieman kärsineet vuosien saatossa. Tuoleihin tehtiin useita viilukorjauksia sekä vesitin mahongista uuden koristeen. Mahongin veistäminen ei ole sitä kaikkein helpointa touhua..
Työn alla oli myös aito Bellman tuoli 1800 luvun alusta, jonka tekijä oli leimannut J:S polttomerkillä. Tuoli oli huonossa kunnossa ja siihen jouduttiin tekemään kokonaan uusia osia esim. etusarja ja osa istuinlevystä. Lisäsin kuvia myös mahonkiootratusta pöydästä, johon tehtiin mmssa uusi laatikko ja mahonkiootrauksen elvytys ja paikkamaalaus.
Joululoma jäikin lyhyeksi tänä vuonna ja töitä paiskitaan täydellä tohinalla, muutamaa lomapäivää lukuunottamatta. Työn alla empiresohvaa ja empiretuolia, joihin tulee ranskalainen puleeraus.. mutta niistä lisää sitten ensi vuoden puolella..
Kirjoittanut: vetri

kiireisin aika vuodesta

06 Dec 2009
Tämä on aina vuoden kiireisin aika kun koitetaan saada luvatut työt jouluksi kotiin..

Joulukuun avotakassa oli asiakkaani kodista juttua ja siellä näkyi tekemiäni töitä.

Joulukuun avotakka


Ja Lea Salovaaran sisustussuunnittelu yritys löytyy:



http://www.stylea.fi/


Joululomalla lisäilen uusia kuvia tekemistäni töistä..

joulua odotellen Pirkko

Kirjoittanut: vetri

Lehtijuttua

02 Nov 2009
Meistä käytiin tekemässä juttua ja tässäpä linkki.

Uusimaa

Sunnuntai Uusimaa liite


Työn alla mm.ssa Bellman tuoli, jossa on tekijän signeeraus eli JS. Empire tuoleihin veistelen koristetta mahonkista ja talonpoikaispöytä, jonka mahonkiootrausta paikkamaalaan.
Kirjoittanut: vetri

ensimmäiset yöpakkaset

02 Oct 2009
Tällä viikolla on ollut nyt ensimmäiset yöpakkaset, että ensilunta odotellessa...

Lisäilin galleriaan kuvia sinisestä keinutuolista, johon tein mmssa uuden käsinojan ja pöytähopealippaasta jossa oli viiluvaurioita.
Lisäsin galleriaan myös kustavilaisista tuoleista, joista löytyi tukholmalainen paperisinetti. Tuolit olivat noin 1790 luvulta ja saaneet monia maalikerroksia päälleen. Valitettavasti tuoleista ei löytynyt tekijän "polttomerkkiä".
 Kustavilaisissa tuoleissa oli alimmaisena maalikerroksena helmenharmaa, mutta sitä oli niin ohuelti, että päädyimme asiakkaan kanssa, että poistetaan maalikerrokset toiseksi alimpaan vaalean vihreään maalisävyyn. Tuoleista poistettiin maalikerrokset vain ja ainoastaan kirurginveitsellä...huh huh.. Näin niiden kulttuurihistoriallinen, ja myös rahallinen arvo säilyi, pois lukematta esteettistä arvoa.
 Niitä tuoleja tulee kyllä ikävä.
Kirjoittanut: vetri

Syysuutisia verstaalta

01 Sep 2009
Nyt on verstaalle tullut uutta energiaa ja intoa.

Verhoomo Mari on erikoistunut perinteiseen verhoiluun ja Restaurointi Vetri jatkaa puukorjausten ja pintakäsittelyiden parissa. Verhoilija Mari Heikkilällä on verstaalla kangasmalleja mm. Lauritzonilta, Orient Occidentilta ja Annalalta. Verhoomo Marin suora puhelinnumero on 0407679630.

Lisäsin galleriaan kuvia kahdesta pöydästä ja uusrokokoo tuolista. Uusrokokoo tuoli oli 1800 loppupuolelta ja se oli todella huonossa kunnossa. Toinen sivusarja jouduttiin kokonaan rakentamaan uudestaan sekä pintakäsittely puhdistettiin ja elvytettiin.

Jonkinnäköinen avoimien ovien päiväkin on tiedossa kunhan kaikki tavarat löytävät paikkansa. Siitä ilmoitellaan sitten lähemmin..

Ps. Restaurointi Vetri oli mainittu uusimmassa Glorian Antikki-lehdessä alan ammattilaisten luettelossa.
Kirjoittanut: vetri

vielä on kesää jäljellä..

09 Aug 2009
kyllä vain, kesää on vielä jäljellä, jos katsoo lämpämittaria (tänäänkin on 26 astetta..)

Lisäsin galleriaan kuvia 1800 luvulla tehdystä arkusta, johon tuli mahonkiootraus, Boman huonekalutehtaan tekemän pöydän pintakäsittelystä, pienestä 1800 luvulta sohvasta sekä pinnatuoleista, jotka ovat somistaneet 1920 luvulla apteekissa.

Syyskuussa tulee verstaalle uusi verhoilija Mari Heikkilä, iloinen ja reipas uusi työkollega. Pieni pintaremontti pitäisi tämän kaiken muun ohessa toteuttaa, mutta onhan päivissä 24 tuntia..

Uudistetusta verstaasta kuvia sitten seuraavalla kerralla.
Kirjoittanut: vetri

Muutoksia kuvagalleriassa

06 Jul 2009
Heippa vaan

Järjestelin kuvagallerian uuteen uskoon eli kategorioittain. Pöydät, tuolit,arkut jne... ehkä sieltä löytyy nyt helpommin se mitä etsii..

Lisäsin myös galleriaan merimieskirstusta ja uusrokokoopöydästä kuvia. Merimieskirstu oli kärsinyt maailman merillä sen verran että siitä poistettiin kaikki maalikerrokset ja se maalattiin perinteisillä merimieskirstu väreillä eli vihreä mustaksi.
 Uusrokoopöytä eli ns. harakkapöytä oli kärsinyt liitoksensa puolesta että pintansa puolesta. Pöydästä poistettiin kannesta kaikki maalikerrokset ja jätettiin alkuperäinen ootraus jalkaan, jota jouduttiin hieman paikkaamaan. Jalan ja pöydän liitos tehtiin kokonaan uudestaan.
En ole verstaalla 20-22.pvä heinäkuuta paikalla eli pieni loma tiedossa sentään..
Kirjoittanut: vetri

keskikesän helteet

24 Jun 2009
Hellettä on jatkunut jopa  3 päivää ja verstaalla lämpötila on kohonnut jo 26 asteeseen.
Uusia kuvia latailen lähipäivinä galleriaan ja työn alla on mm.ssa 30-luvun loimukoivuinen ruokapöytä, vajaa 4 metrinen mahonkiviilutettu pöytä, empire tyylinen sohva ja pöytähopeille tarkoitettu lipas.

Syksyllä verstaalla tapahtuu muutoksia ja tiedossa on esim. verstaan uudelleen järjestely ja pientä pintaremonttia. Mutta tarkempia yksityiskohtia sitten myöhemmin.

Ps. meinasi unohtua.. loman ajankohdasta saati sen pituudesta ei ole vielä tietoakaan..
Kirjoittanut: vetri

Uusia kuvia galleriassa

15 May 2009
Aurinkoista toukokuuta   

Lisäilin kuvia galleriaan pesukomuutista, tammisesta keinutuolista, astiakaapista(tai sen yläosasta) ja seinäkellosta.

Pesukomuutti tai pottakaapiksikin haukuttu uusrenessanssityylinen kaappi oli oikein mukava työ. Ootraus tehtiin sisäosista löytyneitten mallien mukaan.
 Tammisessa amerikkalaistyylisessä keinutuolissa oli otettu liian kovat vauhdit, kun selkänoja oli lähtenyt irti.
Astiakaappi oli sahattu kahtia ja yläosa oli säilynyt ulkovarastossa. Maalit kaappiin valittiin säilyneistä koristemaalauksista.
Uusrenessanssityylisestä seinäkellosta oli suurin osa koristeista irti ja vanha sellakka oli harmaa ja irtoili.
Työn alla mm. uusrokokoopöytä ja-tuoli sekä tammisia jugend tuoleja.

Lähden perjantaina 22 pvä toukokuuta maalle tekemään remonttia ja palailen seuraavan viikon lopulla verstaalle. Eli voi laittaa sähköpostia ja viestiä puhelimeen.

Kirjoittanut: vetri

Kevät tulla tepsuttaa

21 Apr 2009
Lisäsin galleriaan uusia kuvia 1800 luvulla tehdystä koboltin sinisestä kirkkovakasta ja empiretyylisestä pähkinäviilutetusta kulmakaapista. Kirkkovakka oli kuin pieni kirstu,  siinä oli myös pieni lukko, johon kuin ihmeen kaupalla löysin pienen avaimen. Työ oli pieni mutta sitäkin mukavampi. 

Pähkinäviilutettu kulmalipasto oli erikoisen mallinen ja luulenkin että se on keskieurooppalainen tai ranskalaista antiikkia. Pieni vetolaatikon pohja ja sivut oli tammea ja koko kaappi oli kauniisti tehty. Jalat olivat kuitenkin hieman ehkä liian sirot kyseiseen lipastoon ja senpä takia liitos olikin murtunut.

Työn alla mm. uusrenessanssi pottakaappi, tamminen jugendtyylinen amerikan keinu ja 1930 luvun astiakaapin yläosa.
Kirjoittanut: vetri

työkuvia

02 Apr 2009
Lisäilin galleriaan uusia kuvia työniloista ja muista erikoisuuksista ja ne löytyvät viimeisestä kansiosta nimeltänsä


Työn alla on mm. pottakaappi 1800 luvun lopulta, johon tulee alkuperäisen mallinen mahonkiootraus, empire tyylinen pähkinäviilutettu kulmakaappi, jossa on mm. puukorjauksia ja 1800 luvun lopulta kirkkovakka.
Kohta onkin sitten pääsiäinen ja sen aionkin viettää perheen parissa eli verstaalla ei silloin olla.

Kirjoittanut: vetri

Talven selkä taittuu jo..

24 Feb 2009
Lisäsin galleriaan uusia kuvia renessanssituoleista 1800 luvulta, jotka olivat ajansaatossa joutuneet erilleen toisistaan. Yksi tuoli oli alkuperäisessä asussaan, mutta kaksi muuta olivat saaneet maalia päällensä, jotka nykyinen omistaja oli puhdistanut. Tuoleihin tehtiin mahonkiootraus alkuperäisen mallin mukaan ja säästynyt tuoli puhdistettiin ja paikkamaalattiin.

Talonpoikainen sohva oli myös työn alla ja siihen tehtiinkin isompi muutos. Sohva on ilmeisesti saaristosta kotoisin ja luultavasti tehty 1800-alkupuolella. Sohvasta poistettiin kaikki maali ja maalattiin uudelleen alkuperäisen sävyn mukaan.

Kuvia lisäsin myös puukorjauksista jotka tehtiin turkulaiseen biedermeiertuoliin 1800 loppupuolelta.

Työn alla tällä hetkellä mm. 1920-luvun senkki, tamminen keinutuoli sekä uusrenessanssi tyylinen seinäkello.

Talvi on muuttumassa pikkuhiljaa jo kevääksi kun valo senkun lisääntyy...
Kirjoittanut: vetri

Hyvää vuotta 2009

14 Jan 2009
Nyt on lomat pidetty ja työt ovat olleet täydessä vauhdissa jo jonkin aikaa. Lisään galleriaan uusia kuvia Bellman tyylisistä tuoleista ja uusrokokootyylisestä pikku pöydästä.

Työn alla on edellisessä viestissä mainitut Boman pöytä, renessanssityyliset tuolit, jotka ovat mahonkiootrausta vailla sekä kustavilaiset tuolit.
Ja paljon paljon muuta...
Kirjoittanut: vetri

Hyvää joulua ja loppuvuotta!

21 Dec 2008
Viimeisiä työpäiviä viedään.. Olen töissä vielä osan 22. ja 23 päivistä joulukuuta mutta sitten alkaakin joululoma ja töihin tulenkin virallisesti vasta 5. päivä tammikuuta 2009. Minuun voi olla yhteydessä lomallakin sähköpostitse.

Lisäsin kuvagalleriaan uusia kuvia kustavilaistyylisistä tuoleista sekä loimukoivuisesta kirjoituspöydästä. Kirjoittelen niihin tarkempia selostuksia myöhemmin. Ruokapöydän puleeraaminen rupeaa olemaan loppusuoralla ja siitä onkin kuvia tiedossa alkuvuodesta.
Työn alla on tällä hetkellä mm. 1920- luvulla tehty mahonkiviilutettu Bohman pöytä ja talonpoikaiset renessanssityyliset tuolit. Lisää kujeita ja juttuja uuden vuoden puolella.

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!
Kirjoittanut: vetri

syksyn satoa

29 Oct 2008
Galleriaan on lisätty uusia kuvia mahonkiootrausta empire/biedermeiertyylisestä sohvasta sekä biedermeiertyylisistä mahonkisista tuoleista.
Nämä kummatkin ovat hyvä esimerkki siitä, että mitään todella radikaalia muutosta ei ole tehty vaan liitokset liimattu ja pintakäsittelyt on puhdistettu ja hieman lisätty uutta pintaa.

Työn alla tällä hetkellä mm. uusrenessanssi kaappi, johon tulee musta petsaus ja sellakkapuleeraus, talonpoikaiskustavilaiset tuolit ja ranskalainen puleeraus ruokapöytään jatkuu edelleen.

Toivottavasti sade jo heltiäisi.
Kirjoittanut: vetri

viilupaikkoja ja vaaleaa maalia..

24 Sep 2008
Uusia kuvia on lisätty mahonkiviilutetusta kirjoituspöydästä, johon tehtiin viilupaikkauksia ja uusi pintakäsittely.
Vaaleasta kustavilaistyylisestä ruokapöydän kalustosta on lisätty myös kuvia. Kalusto on teetetty kustavilaistuolista otetusta mallista ja se on tehty todennäköisesti 1900 luvun alkuvuosina.

Olen lisännyt kuvagallerian viimeiseksi kansioksi ammatillisia "huippu"hetkiä ja eriskummallisia "korjauksia" eli sellaisia kuvia mitä ei ehkä muualla näy.

Viikko takaperin joku ulkomaalainen oli hakkeroinut sivustooni, mutta sivut saatiin kuitenkin toimimaan parin päivän aikana.
Nyt pitäisi sivujen toimia kuitenkin normaalisti.
Kirjoittanut: vetri

kirjoituslipasto ja kirstu valmiina

27 Aug 2008
Olen lisännyt kuvia kirjoituslipastosta sekä mahonkiootratusta kirstusta kuvagalleriaan. Kirjoituslipastossa oli aikamoinen työ, mutta lopputulos on hieno. wink

Työn alla mm. kustavilaistyylinen lepästä tehty ruokaryhmä, biedermeiertyylinen mahonkinen kirjoituspöytä ja ranskalainen puleeraus ruokapöytään jatkuu ja jatkuu.. smile
Kirjoittanut: vetri

viilupaikkoja ja marmorointia

10 Aug 2008
Galleriaan on lisätty kuvia funkkispöydän viilupaikkauksista ja renginkaapin talonpoikais marmoroinnista.
Tällä hetkellä on työn alla 1864 Edward Ignasiuksen signeeraama koivuinen kirjoituslipasto, jossa on erikoinen klaffikansi mekanismi. Muita töitä on mm. talonpoikainen mahonkiootrattu arkku ja pyramidimahonkiviilutettu ruokapöytä, johon tulee vaativa ranskalainen puleeraus.
Kirjoittanut: vetri

Lomailua!!

16 Jul 2008
Olen kesälomalla 18.7 -28.7, eli verstaalla ei minua pitäisi näkyä silloin. wink

Kuvagalleriaan olen lisännyt kuvia mahonkiootratusta puusohvasta, johon tehtiin mm. maalin kiinnitys ja paikkamaalaus.
Lomalta palatessani odottelee siellä mm. 8- kulmainen tupakkapöytä viilupaikkauksineen ja 1854 tehty rengin kaappi, johon tehdään mielenkiintoinen talonpoikainen marmorointi alkuperäisen mallin mukaan.

Toivottavasti ilmat suosivat lomailijoita! laughing
Kirjoittanut: vetri

Hyvää juhannusta!

15 Jun 2008
Kohta on jo kesän puoliväli ja vietellään juhannusta. Juhannuksena olen muissa maisemissa. Galleriassa on uutta katsottavaa eli jugend-tuoli kansio on lisätty.

wink
Kirjoittanut: vetri
Content Management Powered by CuteNews